Vihdin Rotariklubilta tukea vähävaraisten harrastamiseen

7.8.2018

Vihdin Taitoluistelijat on saanut Vihdin Rotariklubilta tukea vähävaraisten harrastustoimintaan. Tuki on suunnattu harrastajille, joiden harrastuksen aloittaminen tai sen jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Harrastustukea voidaan myöntää taitoluistelun kausimaksuun. Tuki jaetaan harkinnanvaraisesti ja tapauskohtaisesti, tukea ei myönnetä leireille tai kilpailemiseen. Harrastuksen tulee olla säännöllistä ja jos tuen saaja lopettaa harrastuksen Vihdin Taitoluistelijoissa kesken tukikauden, niin käyttämätön osa tuesta tuen loppuosa on palautettava takaisin palautetaan Vihdin  Taitoluistelijoille. Harrastustuki ei voi kattaa harrastuksen kustannuksia kokonaan yhdeltä luistelijalta, vaan luistelijalta jää aina omavastuuosuus itse maksettavaksi maksusta.

Tukea voivat hakea kaikki seuran jäsenmaksun maksaneet jäsenet.

Vapaamuotoisen tukihakemuksen voit lähettää vtl.puheenjohtaja@gmail.com. Vapaamuotoisessa tukihakemuksessa tulee kertoa tukea tarvitsevan nimi, syntymäaika, luisteluryhmä, lyhyt selvitys taloudellisesta tarpeesta sekä huoltajan nimi ja yhteystiedot.
Seura voi tarpeen mukaan pyytää hakijalta lisätietoja päätöksen teon helpottamiseksi.
Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti kuukausittain ja päätöksestä ilmoitetaan hakijalle henkilökohtaisesti.

Tukea voidaan myöntää niin pitkään kuin tukirahastossa on varallisuutta.