Makar Suntsev luisteli SM neloseksi 15.-16.12.2018 SM-Juniorit sarjassa Kouvolassa
23.12.2018
Vihdin Taitoluistelijoiden Makar Suntsev luisteli viikonloppuna Kouvolassa pidetyissä Taitoluistelun SM-kilpailuissa. Tämä oli hänen ensimmäinen SM-kilpailunsa juniorit-sarjassa. Makar sijoittui kokonaistuloksissa hienosti 4:lle tilalle ja hävisi tiukan taistelun jälkeen pronssimitalin vain 0,21 pisteellä SalPa Taitoluistelun Nuutti Järviselle. Makar oli lauantain lyhytohjelman jälkeen 4. sijalla 38,42 pisteellä. Hän teki lyhytohjelmassaan onnistuneen vaativan 4-tason jalanvaihto-yhdistelmäpiruetin. Sunnuntaina luisteltiin vapaaohjelma, jossa Makarilta onnistuivat ohjelman keskivaiheilla olevat kaksi haastavaa piruettia hienosti tasolle 4, sekä kaksi kertaa puhdas 2-Axel ja lisäksi 3-Salchow. Vapaaohjelmassa Makar sijoittui kolmanneksi. ”Kilpailuihin yritetään löytää hieman jotakin uutta ja lisätä aina haastavampia elementtejä ohjelmaan, jotta niillä saisi ansaittua mahdollisimman suuren pistemäärän.” valmentaja Tatyana Lebedeva kertoo.
Helmikuun 6.-10. on edessä seuraava iso haaste, tuolloin Makar edustaa Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Ruotsissa. Suomen Taitoluisteluliitto on lisäksi vahvistanut, että Makar on ehdolla edustamaan Suomea myös Tallinnassa pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin ISU:n kansainvälisiin Tallink Hotels Cup-kilpailuihin helmikuun 20-24. päivinä. Makarin valmentaja Lebedeva kertoo, että ”Vaikka taitoluistelu on vaativa laji ja harjoitteet ovat vaikeita ja raskaita, Makar jaksaa olla kiinnostunut treenaamisesta ja pyrkii säilyttämään positiivisen mielen ja tavoitteen itsensä kehittämiselle.” Seuran puheenjohtaja Satu Parikka kommentoi, että ”Seuralla on ihan huikea valmennustiimi tällä hetkellä. Kaikissa sarjoissa luistelijat ovat saavuttaneet hienoja tuloksia syyskauden kilpailuissa” |