Tarina
 Karhu ja pupu |
Elelipä kauan sitten taikametsässä eläinystävykset karhu ja pupu. Niiden päivät kuluivat rattoisasti leikkien ja seikkailuja etsien.
**
Eläinystävykset joutuvat kuitenkin lopettamaan riemukkaan leikkinsä alkavan sateen takia ja etsiytyvät suojaan.
**
Onneksi eläinystävykset eivät kuitenkaan kauan joudu odottelemaan sateensuojassa, sillä pian kaatosade lakkaa, ja taivaalta putoilee enää vain muutama pieni, iloinen sadepisara. Eläinystävykset kokevat pian myös jotain aivan uutta, kun pienten sadepisaroiden lisäksi taivaalle ilmestyy aurinko.
**
”Voi miten kaunis!”, eläinystävykset huokasivat yhteen ääneen. Kirkas ja selkeä sateenkaari hohti taivaalla kuin kaunein jalokivi.
**
Eläinystävykset katselivat väriloistoa haltioissaan. Sitten karhu sanoo pupulle:
”Sateenkaaren päässähän on aarre”
”Mikä aarre?”, vastaa pupu.
”En ole varma, mutta luulen, että kultaa ja jalokiviä, jotakin sellaista, mikä tekee ikiajoiksi onnelliseksi”
**
Äkkiä tummat pilvet valtaavat taivaan, ja sateenkaari häviää.
**
Ystävykset ovat harmissaan sateenkaaren katoamisesta, mutta yht´äkkiä karhu katsoo pupua ja pupu karhua.. Ehkä aarre ei ollutkaan kultaa ja jalokiviä, vaan jotakin aivan erityistä – jotakin, mikä tekee onnelliseksi.
”Sinähän olet aarre”, pupu sanoo hypähtäen ilmaan
”Niin sinäkin!”
Ja niin he tanssivat ja nauroivat, kunnes olivat aivan uuvuksissa. Kaukana, kaukana niiden takana hohti uusi, entistäkin kirkkaampi sateenkaari.